Jäsenkirje 3/2017

Terveisiä puheenjohtajalta

Syksy on saapunut ja kesä on ohi. Toivon, että olette saaneet ladattua akkunne täyteen sateisesta ja ajoittain koleasta kesästä huolimatta. Onhan kesä aina kesä valoisine iltoinee, aamuineen ja öineen.

Yhdistyksen toiminta on kulkenut koko kauden jäsenistön edunvalvonnassa ja uuden oppimisessa. Alkuvuoden aikana on vietetty mukavaa toimintaakin. Turun ja Loimaan kerhot ovat toimineet, on keilattu sekä käyty vesijumpassa ja tietenkin oli perinteinen kesäteatteri Turun Samppalinnan kesäteatterissa.

Olen päättänyt lopettaa puheenjohtajakauteni tähän vuoteen. On ollut ilo kulkea kanssanne ja viettää aikaa monenlaisissa tapahtumissa. Nyt on aika antaa tilaa uusille tuulille. Pysyn yhdistyksen jäsenenä ja yritän osallistua yhdistyksen toimintoihin jatkossakin, jos vain oma aikani riittää. Kiitän kaikkia aktiivisia toimijoita ja toivon edelleen intoa ja iloa arvokkaaseen vapaaehtoistyöhön. Teitä kaikkia tarvitaan ja olette arvokas voimavara monelle.

Toivotan onnea ja menestystä tulevalle puheenjohtajalle.

Terveisin Ari

Syyskokouskutsu

Varsinais-Suomen munuais- ja maksayhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 24.10. klo 18.00 Turun Kristillisellä Opistolla, Kongressihotelli Linnasmäessä, osoite Lustokatu 7, 20380 Turku. Kokous aloitetaan kahvilla klo 17.30.

Syyskokouksen asioihin kuuluu vahvistaa yhdistyksen toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet vuodelle 2018. Kokouksessa tehdään myös henkilövalinnat vuodelle 2018.

Tulkaa joukolla vaikuttamaan yhteisen asian puolesta.

Kerhot toimivat Turussa ja Loimaalla

Yhdistyksen kerhot Turussa ja Loimaalla kokoontuvat kerran kuukaudessa. Pidämme lauluiltoja, tietokilpailuja, levyraateja, bingoa ja siinä sivussa annamme toinen toisillemme tärkeää vertaistukea. Kerhoiltoihin pyrimme saamaan vaihtelua kutsumalla luennoitsijoita kerhojen kokouksiin.

Turun kerho kokoontuu kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona osoitteessa Linnankatu 53, Turku. Kerhotilan portit avautuvat klo 18.00. Kokouksista ja muista tapahtumista ilmoitetaan Turun Sanomien Yhdistystoiminta-palstalla sekä myös www.varmu.com nettisivulla. Seuratkaa niitä!

Turun vesijumppa on ohjattua vesijumppaa Turun Ruusukorttelissa torstaisin parillisina viikkoina klo 18.00 - 20.00. Jumppa-aika 45 min klo 18.15 alkaen, sen jälkeen sauna- ja suihkutilat käytössä klo 20.00 asti. Kertamaksu on 4 €. Ostaessasi lippuja maksa ne yhdistyksen tilille FI59 5710 0440 1096 35 ja muista käyttää viitettä 1135.

Loimaan kerho kokoontuu joka kuukauden kolmantena torstaina alkaen klo 18.00 Tuulensuun palvelukeskuksessa osoitteessa Huvilakatu 32, Loimaa. Kerhon vetäjänä toimii Aila Suihko. Kokouksista ja muista tapahtumista ilmoitetaan Loimaan Lehden ja Auranmaan Viikkolehden seuratoiminta-palstoilla, sekä myös www.varmu.com nettisivulla. Seuratkaa niitä!

Keilavuorot Loimaan keilahallissa ovat parillisen viikon keskiviikkona klo 14 - 15 sekä parittoman viikon torstaina klo 15 - 16. Ratamaksu on 12 €/rata ja hintaan kuuluu asianmukaiset jalkineet. Radalla voi pelata neljäkin pelajaa kerrallaan. Käytössämme on neljä rataa, joten tilaa on. Esteen tullessa keilaajalle, tulee hänen siitä ilmoittaa Aila Suihkolle 050 3543 921 kyseisen viikon maanantaina ennen puolta päivää. Tule mukaan, keilaaminen on rentoa sosiaalista liikuntaa ja yhdessäoloa.

Loimaalla vesijumpparyhmä kokoontuu Vesihovissa tiistaisin klo 14.30. Vesijumppa on lempeä tapa helliä lihaksia ja niveliä. Ohjattu jumppa kestää puoli tuntia kerrallaan ja alkaa klo 15.00. Uintilippu maksaa 4 € per 2 tuntia ja pitää  sisällä vesijumpan.

Yhdistyksen 40-vuotisjuhla

Juhlatilaisuus on lauantaina 18.11. Ravintola Juliniassa, Linnankatu 18 Turku, klo 17.00 - 22.00. Tervehdyssanat esittää puheenjohtaja Ari Laaksonen, ja juhlapuheen pitää dosentti Kaj Metsärinne ja liiton tervehdyksen tuo toiminnanjohtaja Sari Högström. Ilmoittautumiset juhlaan ruokavaliotietoineen Jukka Niemelälle (040 567 4928 tai niemelanjukka@gmail.com) viimeistään torstaina 2.11. 2017. Paikkoja on rajoitetusti. Illalliskortin hinta on jäsenille 30€ ja muille 50€. Maksu Varmun tilille viimeistään 2.11.2017.

Tili: FI59 5710 0440 1096 35 / viite 2017114.

Joulujuhlaa ei tänä vuonna järjestetä  - koska juhlimme 40-vuotisjuhlaa.

 

 

 

                                                        xxxxx

Jos haluat saada jäsenkirjeen sähköpostilla, niin ilmoitathan sähköpostiosoitteesi sihteerille. Sähköpostin välityksellä tapahtuva tiedottaminen vähentäisi postitus- ja kopiointikustannuksia huomattavasti ja tiedottaminen olisi huomattavasti helmpompaa järjestää.

Varsinais-Suomen munuais- ja maksayhdistys ry:n hallituksen yhteystietoja

Ari Laaksonen                   0400 698 650   isannointiari(at)gmail.com         puheenjohtaja

Markku Mäkelä                  0440 821 345   makemark(at)dnainternet.net   varapuheenjohtaja

Jukka Niemelä                   040 5674 928   niemelanjukka(at)gmail.com    sihteeri

Kalevi Suihko                    050 5163 020   kalevi.suihko(at)seutuposti.fi    vapaa-aika

Aila Suihko                       050 3543 921   aila.suihko(at)seutuposti.fi       Loimaan kerho

Lars-Eric Andersson            0400 804 513   villinkari(at)gmail.com             maksavastaava

Markku Lehtonen               040 5384 415   make(at)kauaspois.net             Turun kerho

Katri Grönroos                   040 5787 400   gronrooskatri(at)gmail.com       hoitoala

Tarja Nikkanen                  040 5842 179    tarja.nikkanen1949(at)luukku.com   varajäsen

Pentti Kuoppala                 040 7375 706                                              varajäsen